Päivä 21. lokakuuta 2026 sellaisena kuin historiankirjat sen kertovat 21. lokakuuta 2036.

Lokakuussa 2026 Ukrainan sota näytti hetken liikahtavan. Presidentti Trump ilmoitti 9. lokakuuta sopineensa Vladimir Putinin kanssa venäläisen dieselin toimituksista. Samana päivänä Yhdysvaltain valtiovarainministeriö lievensi väliaikaisesti venäläiseen dieseliin kohdistuvia pakotteita huhtikuuhun 2027 asti.^1,2 Päivää myöhemmin Trump sanoi toimittajille: ”Mielestäni Ukrainan on aika saada uusi presidentti.”^3,4

Historioitsijat pitävät tuota viikkoa hetkenä, jolloin paineen suunta kääntyi. Periksi ei joutunut antamaan hyökkääjä vaan maa, jonka kimppuun oli hyökätty. Trump ilmoitti 11. lokakuuta ”energiatulitauosta”, johon molemmat osapuolet olivat hänen mukaansa suostuneet. Ukraina lopetti iskut venäläisiin öljynjalostamoihin, mutta Venäjä jatkoi hyökkäyksiä Ukrainan energialaitoksiin.^5,6,7

Trump luopui 16. lokakuuta Venäjää koskevan uuden yhdysvaltalaisen pakotelain keskeisten toimien soveltamisesta juuri ennen niiden voimaantuloa. Niihin kuului jopa 100 prosentin tulleja venäläisen öljyn ja kaasun suurille ostajille.^8,9 Kaksi päivää myöhemmin Ukraina iski Venäjään yli tuhannella droonilla; Pietarissa paloi öljyvarastoja.^10,11 Presidentti Zelenskyin mukaan Yhdysvallat pidätteli samaan aikaan Patriot-ilmatorjuntaohjuksia, jotka liittolaiset olivat jo maksaneet. Ulkoministeri Rubio kiisti, että Yhdysvallat haluaisi vahingoittaa Ukrainaa.^12,13 Zelenskyi tapasi 20. lokakuuta Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin ja eurooppalaisia johtajia Oslossa; päivää myöhemmin Witkoff matkusti Pietariin neuvottelemaan Putinin kanssa.^13,14

Moskova oppi noilta viikoilta läksyn, joka määritti koko loppuvuosikymmenen: joka jatkaa taistelua, saa myönnytyksiä.

Gazassa astui voimaan tulitauko 10. lokakuuta 2025.^1,3 Hamasin hallitseman Gazan terveysministeriön mukaan sen jälkeen oli 20. lokakuuta 2026 mennessä silti kuollut yli 1 500 palestiinalaista.^4,5,6 Saman ministeriön mukaan Hamasin 7. lokakuuta 2023 tekemän iskun jälkeen kuolleita oli lokakuun 2026 alussa yli 74 000.^2,3

Tulitauko jäi tulitauoksi vain paperilla. Jälleenrakennus ei koskaan päässyt käyntiin, koska kukaan ei halunnut maksaa siitä, mikä voitaisiin tuhota taas huomenna. Kokonainen lasten sukupolvi kasvoi raunioiden keskellä ilman koulua ja ilman tulevaisuudennäkymiä. Ilman poliittista ratkaisua radikalisoituminen voimistui molemmin puolin.

Eteläafrikkalaiselle juristille Navi Pillaylle, Kansainvälisen rikostuomioistuimen entiselle tuomarille, myönnettiin 9. lokakuuta 2026 Nobelin rauhanpalkinto. Muutamaa tuntia myöhemmin Trumpin hallinto asetti pakotteita itse tuomioistuimelle. Ulkoministeri Marco Rubio julisti: ”Joko ICC lopettaa uhkailunsa, tai me lopetamme ICC:n.”^1,2,4 Tuomioistuin kutsui pakotteita hyökkäykseksi oikeusvaltiota ja koko kansainvälisen oikeusjärjestyksen perustaa vastaan ja kirjoitti: ”Historia arvioi tämän hetken.”^1,3

Tässä kirjassa tuo arvio on ankara. Monille tuomioistuimen kanssa tehtäville liiketoimille myönnettiin aluksi kuuden kuukauden siirtymäaika.^1,2,5 Kun se päättyi huhtikuussa 2027, pankit, vakuutusyhtiöt ja ohjelmistotoimittajat vetäytyivät. Haagin tuomioistuin halvaantui suurelta osin, ja kourallinen jäsenmaita erosi. Trump oli vaatinut juuri sitä jo YK:n yleiskokouksessa 22. syyskuuta 2026: ”Kehotan kaikkia ICC:n jäsenvaltioita eroamaan virallisesti tästä roistoinstituutiosta välittömästi.”^6,7

Samalla katosi viimeinen paikka, jossa johtajien oli vastattava sotarikoksista. Mitä se merkitsi, voi lukea Sudania käsittelevästä jaksosta (§ 4.1).

Kun Yhdysvallat ja Israel olivat iskeneet Iraniin 28. helmikuuta 2026, Iran sulki Hormuzinsalmen.^1,2 Yhdysvallat saartoi Iranin satamat 13. huhtikuuta alkaen.^3,4 Iranin hyökättyä kauppa-aluksiin ja Yhdysvaltain tehtyä vastaiskuja Trump julisti 8. heinäkuuta väliaikaisen tulitauon päättyneeksi.^5,6

Polttoaineen hinnoista tuli jopa argumentti Ukrainan sodassa (§ 1.1). Näin vuoden 2026 polttoainekriisi iski yhtä aikaa sotaan, talouteen, nälkään ja ilmastoon. Hallitukset tukivat fossiilisia polttoaineita levottomuuksien estämiseksi, ja energiasiirtymän investointeja lykättiin taas vuodella, yhä uudelleen (§ 5.1).

IMF ennusti 13. lokakuuta 2026, että maailmantalous kasvaa vuonna 2026 3,1 prosenttia ja maailmanlaajuinen inflaatio on 4,7 prosenttia. Ennuste perustui oletukseen, että öljy- ja kaasukuljetukset Hormuzinsalmen kautta jatkuisivat maaliskuuhun 2027 mennessä.^1,2 Tässä kirjassa ne eivät jatkuneet, ja inflaatio pitkittyi.

IMF totesi myös, että vain 32 taloutta vastasi 95 prosentista maailman kasvusta, kun huhtikuussa niitä oli ollut 54. Se varoitti tekoälyyn liittyvästä osakemarkkinoiden korjausliikkeestä, valtionlainojen nousevista koroista ja suuresta julkisesta velasta.^1,2 Varoitukset toteutuivat. Markkinoiden korjausliike iski eläkerahastoihin ja säästäjiin, eivätkä raskaasti velkaantuneet valtiot pystyneet tulemaan apuun. Kuilusta niiden harvojen maiden, jotka pääsivät osallisiksi voitoista, ja kaikkien muiden välillä tuli vuosikymmenen taloudellinen tarina.

RSF-puolisotilasjoukot valtasivat sudanilaisen El Fasherin kaupungin 26. lokakuuta 2025 noin kahdeksantoista kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen.^1,2,3 Kansainvälinen nälkäluokitusjärjestelmä IPC vahvisti marraskuun 2025 alussa virallisesti nälänhädän El Fasherissa ja Kaduglissa.^4,5

Sen jälkeen nälkä levisi Kordofanin alueelle, ja maa hajosi käytännössä kilpailevien armeijoiden hallitsemiin alueisiin. Koska Kansainvälistä rikostuomioistuinta kuristettiin samaan aikaan (§ 2.1), kukaan ei joutunut oikeuteen kaupunkien näännyttämisestä nälkään. Vuoden 2036 kirja kutsuu Sudania kriisiksi, jota maailma katseli ja jonka se antoi tapahtua.

YK:n ruokaohjelma WFP arvioi, että vuonna 2026 kriisitason nälkää tai sitä pahempaa kärsisi 318 miljoonaa ihmistä, yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2019. Rahoitusleikkausten vuoksi se kertoi pystyvänsä auttamaan heistä vain noin kolmannesta. Suurin avunantaja Yhdysvallat leikkasi ulkomaanapuaan, ja myös muut avunantajamaat tekivät leikkauksia.^1,2,3

Mitä se merkitsi, kävi selväksi Gazassa (§ 1.2). YK:n ruokaohjelma ilmoitti 19. lokakuuta 2026 leikkaavansa rahoituksen puutteen vuoksi siellä ruoka-apua noin kolmanneksella: 500 000 ihmistä menettää kuukausittaisen tukensa, ja ruokapaketit puolitetaan.^7,8,9

Seuraavina vuosina rikkaat maat siirsivät entistä enemmän rahaa puolustukseen ja energiaan (§ 1.1, § 3.1). Ne, jotka jäivät ilman apua, lähtivät liikkeelle. Jemeniin matkalla ollut ylikuormattu siirtolaisvene kaatui Djiboutin rannikolla yöllä 8.–9. lokakuuta 2026. YK:n siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan ainakin 139 ihmistä kuoli, heistä 15 lapsia.^4,5,6 Tässä kirjassa se ei ollut yksittäinen välikohtaus vaan enne. Keskustelu muuttoliikkeestä koveni, ja syihin puuttumiselle jäi entistäkin vähemmän poliittista tilaa.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti toukokuussa 2026 Itä-Kongon ebolan taudinpurkauksen kansainväliseksi kansanterveydelliseksi hätätilanteeksi.^1,2 Kyseessä oli viruksen Bundibugyo-kanta, johon ei ole hyväksyttyä rokotetta eikä hoitoa.^1,3 Kongossa oli hallituksen lukujen mukaan 20. lokakuuta mennessä todettu yli 9 500 vahvistettua tartuntaa ja yli 4 600 kuolemaa.^4,5 Se oli toiseksi suurin tunnettu ebolan taudinpurkaus.^4,6 Tartuntoja vahvistettiin myös Ugandassa ja Keniassa.^4,7,8

Uganda sulki rajansa Kongon kanssa toukokuussa.^8,11 Yhdysvallat päästi Kongossa oleskelleet matkustajat maahan vasta, kun he olivat olleet 21 päivää maan ulkopuolella.^4,10 WHO oli neuvonut olemaan sulkematta rajoja ja raportoi torjuntatyön vakavista rahoitusvajeista.^1,7,8,9

Historioitsijat pitävät taudinpurkausta koetuksena: sulkevatko maat rajansa vai auttavatko ne maksamaan torjuntatyön? Tässä kirjassa maailma valitsi enimmäkseen ensimmäisen. Virus kiersi Itä-Afrikassa pitkälle vuoteen 2027, ja kun myöhemmin tuli uusi epidemia, rokotteita ja hätärahoitusta ei taaskaan ollut valmiina.

COP31-ilmastokokous oli määrä pitää 9.–20. marraskuuta 2026 Antalyassa Turkin isännöimänä. Edellisen, Brasilian Belémissä pidetyn kokouksen jälkeen sen piti keskittyä toimeenpanoon eli ilmastotavoitteiden panemiseen käytäntöön.^1,2 Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja Copernicus-ilmastopalvelu raportoivat lokakuun alussa nopeasti voimistuvasta El Niñosta ja ennätyksellisistä merilämpötiloista Tyynellämerellä.^3,4

Voimakas El Niño teki seuraavasta vuodesta erityisen kuuman. Kokous osui keskelle polttoainekriisiä (§ 3.1), ja lyhyen aikavälin edut voittivat. Maat pitivät tavoitteensa paperilla, mutta toimeenpano lipsui. Noin vuonna 2030 oli 1,5 asteen lämpeneminen rakenteellisesti saavutettu. 2030-luvulla keskustelu rannikkovaltioissa Bangladeshista Egyptiin siirtyi siitä, miten se estetään, siihen, mitä suojautuminen merta vastaan maksaa ja kuka sen maksaa.